Vaarojen maraton 2010

Päätä särki, kun heräsin. Olin hiestä nahkea ja väsytti.

Kuinkahan monta kertaa heräsin viime yönä? Miksen saanut nukuttua, vaikka univaje oli jo valmiiksi kova?

Tunnustelin reisiä. Edelleen kipeät. Edes viikon täyslepo ei riittänyt palauttamaan edellisen viikonlopun kisasta. Liian vähillä unilla ja huonolla kunnolla saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa. Mutta silti, koko edellisen kuukauden oli kulkenut tosi mukavasti ja nyt olin kevennellyt pari viikkoa – miten voinkaan olla näin heikossa jamassa?

Vääntäydyin ylös sängystä ja lähdin laskeutumaan alas parvelta. Miten näin hienossa huvilassa voi olla näin hankalat tikkaat? Rämähdin alas vähän liian ylhäältä, mutta en – ihme kyllä – satuttanut itseäni mitenkään. Vaikka tuskinpa se olisi oloa enää pahemmaksi muuttanut.

Seinänkokoisista ikkunoista näkyi Pielinen. Taivas oli pilvessä. Ei kuitenkaan vaikuttanut sateiselta. Rannan mäntyrivi seisoi suorassa tuulisesta paikasta huolimatta. Karulla maalla ei kasvanut niiden lisäksi kuin kiviä ja kanervaa. Jylhää voimaa uhkuva maisema pisti hiljaiseksi. Täällä ei saanut mitään ilmaiseksi, mutta silti – tai juuri siksi – täällä oli niin paljon.

Keittiöstä kuulunut hörähdys havahdutti oudon juhlallisista ajatuksista. Kaipa tässä pitäisi pistää hösseliksi. Vaseliinia varpaisiin, kompressiosukat jalkaan ja lämpötrikoot päälle. Mitenköhän kylmä siellä oli? Riittäisikö Lidlin pitkähihainen juoksupaita vai tarvittaisiikon aluspaitakin? En meinannut millään saada päätettyä. Päätin lopulta laittaa allLöfflerin ohuen verkkopaidan, se lämmittäisi vähän muttei olisi liian kuuma.

Keittiöstä kuului jo toinen hörähdys. Ilmeisesti muiden tunnelmat olivat korkeammalla. Paitsi Juholla tietenkin, raukka oli 39 asteen kuumeessa. Siihen verrattuna oma jamani oli kelvollinen. Minä sentään pääsisin radan läpi, siitä olin aika varma. Kunhan noudattaisin taktiikkaani: ylämäet hiljaa ja alamäet rennosti mutta kovaa.

- - -

Lähtöviivallakaan ei ollut hääppöinen olo. Battery ja Burana auttoivat vähän, mutta epämääräiseltä tuntui edelleen. Hyvän porukan ansiosta kisafiilis kuitenkin nousi. Edessä olisi olisi kauan haaveiltu haaste. Ehkä kovin, mihin olin koskaan lähtenyt.

Kaverit pääsivät parkkipaikan lähtöruuhkasta hiukan nopeammin kapealle polulle, joten jouduin ohittelemaan metsän puolelta saadakseni heidät kiinni. Sykemittari näytti kahden minutin kohdalla 160:tä. Se vähän pelotti. Vauhdin tasaannuttuakin syke pysytteli 150:n yläpuolella.

Tuntemukset vastasivat sykettä: tänään ei ollut kulkupäivä.

Ensimmäisessä myötämäessä huomasin, mikä olisi vahvuuteni tällä reitillä. Jos en jarrutellut, vyöryin alamäissä helposti kaikkien ohi. Polku oli useimmiten niin kapea, että ohitukset piti tehdä puskan puolelta, mutta sekään ei haitannut.

Ylämäissä pistin rohkeasti kävelyksi heti, kun siltä tuntui. Tapsa ja Pooli tuntuivat pitävän kovempaa vauhtia tasaisellakin, mutta sain heidät kiinni aina alamäissä. Tielle tultaessa olimme vielä yhdessä, mutta sitten jättäydyin suosiolla. Olisin mennyt vieläkin hiljempaa, mutta Tepi kannusti sen verran reippaasti, että roikuin hänen kanssaan muutaman kilsan tiepätkän.

Metsän puolelle siirryttäessä Tepi oli ainoa, joka pysyi vauhdissani alamäissä. Ylämäissä olin erittäin tiukoilla tiukoilla ja monesti jouduin pistämään kävelyksi. Tieltä Murhivaaralle noustessa näkyivät ensimmäiset Pielis-maisemat. Jylhyys antoi heti yhden lisätsemppipykälän.

Ylä- ja alamäkien vaihdellessa alkoi pian tuntua hassulta: Kiivetessä jono meni ohitseni ja laskiessa minä painuin edelle pusikon kautta. Vähän mietitytti, että pitävätkö muut minua jonkinlaisena erikoisuudentavoittelijana, mutta pidin tiukasti kiinni taktiikastani.

Jauholanvaaralta alkaneen pitkän alamäkiosuuden keskivaiheilla Tepin kengästä aukesi nauha ja hän jäi sitomaan sitä. Itse sain alamäessä ainakin sadan metrin eron letkaan, jonka kanssa oltiin ohiteltu toisiamme koko vaarapätkä. Tajusin pian, että kannattaisi ehtiä Sikosalmen ylityspaikkaan letkan keulilla, jotta pääsisi ensimmäisellä venesatsilla yli. Muuten voisi tulla jopa kymmenen minuutin odottelu. Niinpä pidin varsinkin tasaisilla hieman suunniteltua reippaampaa vauhtia.

Pysyin kuin pysyinkin letkan kärkipuoliskossa ja sain viimeisen paikan viimeisestä veneestä! (Ylityspaikalla oli vetolossi ja kolme soutuvenettä. Lossia piti kiskoa itse, joten onneksi en joutunut siihen.)

Ylitys oli aika lyhyt, eikä melalla häsläämiseni paljon soutajaa auttanut. Parin minuutin istuskelun jälkeen oli kuitenkin vähän kevyempi lähteä taas tallomaan.

Kiviniemen pellolla oli Kari kuvaamassa ja juomapisteella yllätyin todenteolla: Tapsa ja Pooli täyttelivät siellä vielä leilejään. Juoksuvauhdissa ei ollutkaan ollut kovin paljon eroa, joskin eniten hyödyin todella nopeasta tankkauksesta: kaksi puolen litran pulloa oli huomattavasti helpompi täyttää kuin repun sisällä oleva säiliö. Tältäkin osin taktiikka siis toimi.

Juoksin T&P:n yhdessä ehkä kilometrin tiellä Kiviniemen jälkeen, mutta sitten alkoi tuntua niin pahalta, että jättäydyin jälkeen. Nousu Kolinvaaralle oli todella kova. Kovin montaa juoksuaskelta en pystynyt ottamaan ja osa letkastanikin meni ohi. (Tämän jälkeen sitä ei enää paljon tapahtunut.) Tuntui aika vaikealta, eihän vielä oltu edes puolessa matkassa.

Vaaran huipulta aukesivat taas mielettömät maisemat, mutta en ehtinyt suoda niille kuin vilkaisun, sillä polku putosi välittömästi todella jyrkästi alas – kivikkoisena ja mutkitellen. Annoin silti mennä kovaa. Sain selvästi lisää voimaa vaarasta erittyvästä adrenaliinista ja hitaampien ohittelusta. Kolinvaaran jyrkänne oli kyllä yksi niistä paikoista, joissa en välttämättä olisi uskaltanut niin kovaa, jos olisin etukäteen tiennyt miten paha pudotus oli. Vauhdin kiihdyttyä tarpeeksi ei vain enää ollut mahdollista/järkevää jarrutella.

Tepi sai kiinni Heraniemen tilan kohdalla ja toi lisätsemppiä ylämäen kiipeämiseen. Ja lisäuhoa alamäkiin. Sammakkouuron kivikkolaskun vedin niin kovaa, että sain 200 metrin matkalla kiinni 150 metrin päässä olleen. Vieläkin pelottaa.

Sammakkovaara ja sen jälkeiset harjanteet olivat reitin hienoimpia. Oikealla putosi jyrkästi Herajärveen, jonka takaa nousi Rieskaniemen-Jauholanvaaran selänne ja sen takana siinsi Pielinen. Kapeaa polkua oli nautinnollista lasketella ja ylämäissäkin riitti tsemppiä.

Tanssikallion rinteessä kaaduin. Vauhti oli loivassa alamäessä kova, ja pelästyin pahasti: nytkö se sitten tapahtui? Satumaisen onnekkaasti maasto oli siinä kohtaa pehmeän sammaleen peitossa, joten mihinkään ei sattunut! Jalat kramppasivat reilusti, mutta se oli pientä verrattuna siihen, mitä jossain muussa kohdassa olisi voinut käydä.

Legendaarinen Ryläys antoi odottaa itseään pitkään. Luulin nousevani sille jo niin Tanssikalliolla kuin Ikosenvaarallakin, mutta aina käännyttiin uudestaan alas. Lopulta vastassa oli päättymättömältä tuntuva nousu. Kyseessä ei voinut olla mikään muu kuin Se.

Ryläksen alamäen alkaessa Tepi sai niin pahan krampin, että joutui pysähtymään. Odottelin häntä hetken, mutta niin ilmeisen malttamattomana, että mies kehotti jatkamaan matkaa.

Parin kilometrin laskettelu noin 200 metriä alemmas oli nautinnollista, vaikka voimat alkoivatkin vähetä. Sen huomasi erityisesti Jerojärven eteläpuoleisella tasaisemmalla pätkällä. Kävelemään erehtyneet jalat piti monta kertaa käskeä uudelleen juoksuun.

Toinen juomapaikka 32 kilometrin kohdalla toi saman yllätyksen kuin edellinenkin: Tapsa ja Pooli tankkaamassa!

Olin taas nopea ja ehdin heidän matkaansa, mutta tiellä en pysynyt perässä ollenkaan. Itse asiassa juoksu tuntui vaikeammalta kuin polulla. Pahasti jäykistyneet jalat eivät totelleet kovalla käskytykselläkään. Pakotin itseni juoksuun kerta toisensa jälkeen ja yllättäen meno alkoi vähitellen parantua.

Tielaskeutumisen jyrkkä loppu Pielisen rantaan oli ensimmäinen kohta, jossa en uskaltanut antaa mennä niin kovaa kuin olisin päässyt. Krampit olivat levinneet jo reisiin.

Rantatiellä oli inhottavaa sepeliä ja maisemallisestikin tylsin osuus. Tsemppi pysyi kuitenkin yllä, koska näin välillä vilauksen kahdesta kirkaan keltaisesta Camelbak Octanesta.

Laskettelurinteen nousua olisi voinut kutsua loivaksikin. Kävellen sekin piti silti mennä. Muutama kaveri pääsi ohi, ja päätin korjata tilanteen polkualamäessä Kolin satamaan. Reidet kramppasivat hirveästi, mutta en välittänyt. Pääsin kavereista ohi ja alamäessä tuntui, kuin kova juoksu olisi helpottanut kramppausta. Piti vain vetää yli kipurajan, niin alamäki huolsi.

Asfaltti sataman tiellä ei tuntunut mukavalta. Se tuntui, että edessä oli viimeinen mäki. Koko reissun pahin mäki toki, mutta viimeinen.

Pääsin osan mäestä (200 m nousua 2 km:llä) jopa juosten, niin paljon lopun häämöttäminen auttoi. Yritin "juosta" ihan viimeisenkin, superjyrkän pätkän hotellin kulmille – olihan siinä tuttuja kannustamassa – mutta viime metreillä piti laittaa kävelyksi. Joku pinnisti siinä vielä ohikin. Ei haitannut, enää.

Maaliin pääseminen oli aika herkkä hetki. Olin voittanut itseni niin monikertaisesti, etten koskaan ennen.

Vaarojen maratonista tuli samantien yksi vuoden kolmesta huippukohdasta Jukolan ja Retki-Rogainingin kanssa. Tänne on pakko päästä joka vuosi!

Vaarojen maraton 2010

• 43,5 km 5:13:38 (7:13 min/km)
• Keskisyke 156, maksimi 173
• 34./164 (Miehet maraton)
• Tulokset

Varusteet

Jalassa Salomon XT Hawk II - erinomaiset kengät tunnokkaan päkiäosan ja tiukasti istuvan kantapään takia. Alamäissä kehräsluiden päät hiukan hankasivat, mutta eivät pahasti. Oikeaan päkiään meinasi tulla rakko, mutta ei ehtinyt.

Sukat mustat kompressiosukat, tuntuivat hyviltä. Housut Nonamen lämpimämmät trikoot. Valuivat hiukan alamäkien rynkytyksessä, olisi pitänyt kiristää vyötärönauha tiukemmalle. Alushousut mustat lahkeettomat Black Horset, ei hiertymiä (rasvaus).

Ylävartalossa valkoinen Löfflerin varkkopaita ja Lidlin sininen pitkähihainen juoksupaita. Olivat hyvät, mutta liian kuumat. Pelkkä päällyspaita olisi riittänyt hyvin.

Vaatetta oli hiukan liikaa, minkä takia juomaa kului aika paljon ja olisi kulunut vähän enemmänkin.

Repussa 10 Dexalin geeliä, 1 l juomaa, Siripiri, 1 magnesium-jauhe, 2 Buranaa, silkkihanskat, ohut fleece-pipo, OK-juoksutakki, Minigrip-minipussi sipsejä, pari laastaria (yhden käytin), pankkikortti, puhelin.

Lisävaatteet turhia näin hyvällä kelillä, kovin pahalla kelillä ihan hyvä vara.

Retki-Rogaining 2010

Tämänvuotinen Retki-Rogaining eli seikkailusuunnistuksen SM-kisa pidettiin Tampereen, Ruoveden, Juupajoen ja Oriveden rajamailla. Kyseessä oli kolmas rogaining-kisani ja toinen 24 tunnin täysmatka.

Lähtötilanne kisaan oli ihan hyvä, vaikka olinkin tietysti suunnitellut olevani kevyempi ja paremmassa kunnossa. Ennen kisaa epäilytti myös viime hetken univaje ja puutteelliseksi jäänyt tankkaus. Arvelin silti, ettei suoritus niistä jää kiinni (kuten ei jäänytkään).

Teimme viime vuotisen parini Eskon kanssa Ylläksellä ihan hallitun ja järkevän suorituksen ensimmäiseksi 24 tunnin kisaksemme. Olisin tosin halunnut hölkkäillä hiukan enemmän ja edetä metsässä vähän vauhdikkaammin, joten päätin yrittää löytää seuraavana vuonna parikseni suunnistajan.

Kysyin Jarmoa mukaan jo talvella, eikä häntä tarvinnut kovin paljon pehmitellä, vaikka lopullisen päätöksen tekemisessä menikin muutama kuukausi.

Valmistautuminen on puoli reissua

Teimme Jarmon kanssa kesäkuun lopussa yhden viisituntisen lenkin, joka oli myönteinen kokemus jaksamisen osalta ja toi myös lisävaloa varustepuoleen: Jarmo vaihtoi repun ja minä tossut. Tilasin myös netistä pari lisätaskua ja pullotelineet reppuuni viime kerran repunriisumisruljanssista viisastuneena.

Tsekkailin etukäteen alueen karttoja ja kun keskuspaikka selvisi, arvelin että lähes kaikki rastit olisivat sen pohjoispuolella. Olimme myös puhuneet Jarmon kanssa yhden lenkin taktiikasta, ja se vaikuttikin etukäteiskaavailuissani selvästi tehokkaammalta kuin käyminen keskuspaikalla kisan aikana.

ABC:n kautta

Päätimme lähteä reissuun jo perjantaina ja yöpyä teltassa, jotta ehtisimme kuitata kisamateriaalin ajoissa ja nukkumiselle sekä aamun valmisteluille jäisi mahdollisimman paljon aikaa.


Takaluukku vasta puolillaan

Lähdimme Stadista viiden aikoihin ja ajoimme ensin Orituvalle syömään. Täydensimme sieltä ruokavarastojamme ja ehdimme kisapaikalle juuri sopivasti ennen rekisteröitymisajan päättymistä.

Keskuspaikkana toimi vanhan tukkikämpän ympäristö keskellä metsää ja olot olivat mukavan erähenkiset. Teltan pystytyksen jälkeen kamojen pakkailu ja spekulointi vei yllättävän paljon aikaa, emmekä päässeet nukkumaan ennen puolta yötä.



Aloin epäillä yhden kierroksen taktiikkaamme jo kotona, kun en oikein päässyt varmuuteen, kuinka paljon ruokaa koko vuorokauden lenkille pitäisi ottaa. Kahden lenkin mallissa säästäisi repun painossakin, koska lampun ja osan muonasta voisi jättää teltalle ja voisipa sitten vaihdella kamojakin paremmin.

Päätimme, että tekisimme kaksi lenkkiä, jos rata sen suinkin sallisi.

Aamulla tulee aina kiire

Yö oli yllättävän viileä, enkä nukkunut kovin hyvin, koska pussi jäi vähän auki enkä unissani saanut sitä kunnolla kiinni. Heräsimme kahdeksan aikoihin, söimme ja viimeistelimme pakkaukset. Kiire tuli, vaikka yritinkin sitä kovasti välttää. Aamuksi ei pitäisi jättää yhtään mitään muuta kuin syöminen, pukeutuminen, rasvaukset ja reitin suunnittelu.

Jarmo ehti tehdä tarvittavat toimet ihan hyvin, mutta itselleni ei jäänyt yhtään ylimääräistä aikaa, koska säädin ruoka- ja vaatevarustusta vielä aamulla ja kirjasin tarkkaan ylös kaiken, mitä otin mukaan. Halusin tehdä sen kerran kunnolla, jotta seuraaviksi kerroiksi olisi mahdollisimman tarkkaa faktaa varusteiden optimoimiseksi.

Saatuamme kartat yhdeksältä kävi ilmi, että rasteja oli yhtä lailla niin keskuspaikan pohjois- kuin eteläpuolellakin. Kahden lenkin taktiikka olisi siis oikein sopiva.

Jarmo sai suunnitella pohjoislenkin ja minä yritin keksiä järkevää reittiä etelään. Pohjoisen reitti valmistui suhteellisen sujuvasti, kun olimme hyväksyneet ajatuksen toisen juomarastin skippaamisesta. Mittasin lenkin pituudeksi 53 km, mikä tuntui oikein hyvältä, koska tavoitteena oli ehtiä noin 100 kilometrin kokonaismatka.



Pohjoislenkille tuli vain yksi optiorasti (75) ja muutama mahdollinen väliinjätettävä (74-96-90 tai 72 tai 58-34). Suunnitelma: 84-81-101-64-62- 30-98-78-103-102-91-50- 106-52-74-96-90-20- 72-104-58-34.

Eteläpuolelle oli vaikeampi löytää selkeää reittiä, koska pitkä Enojärvi jakoi alueen. Jarmon ansiosta reitti syntyi toisellekin puoliskolle: 43-94-73-77-67-55- 95-40-23-65-107-63- 53-100-105-71-66. Rasti 55 olisi mahdollinen poisjätettävä kuten myös 65-107-103. Lopussa voisi ajan salliessa hakea myös 32:n ja 70:n.

Rauhassa matkaan

Olimme päättäneet juosta joka toisen puolituntisen (poislukien metsät ja ylämäet) ainakin ensimmäiset 10 tuntia. Liiallisen hötkyilyn välttämiseksi aloitimme kävelyllä.

Lähtöpaikalle mennessä meikäläisen tosin piti laittaa juoksuksi, koska säätöni venyivät tuttuun tapaan viime hetkeen saakka.



Suurin osa porukasta lähti samaan suuntaan kuin mekin (84:lle), mutta tiepätkällä jono venyi sen verran, ettei puolentoista kilometrin päässä metsään sukellettaessa ollut enää suurempaa ruuhkaa.





Sain viimeiset säädöt tehtyä vasta 200 metriä startista, minkä jälkeen yritin pitää hieman reippaampaa tahtia.



Ensimmäisellä rastilla oli vielä viestitunnelmaa, mutta sen jälkeen muita näkyi harvemmin. 84:ltä 81:lle oli reilun kilometrin mittainen metsäpätkä, joka oli hämäläisittäin ihan mukavaa metsää (risukkoa vain pari sataa metriä).

Emme olleet sopineet suunnistusvuoroista, joten määräileväisempi ja malttamattomampi (minä) meni keulaan. Ratkaisu osoittautui varsin hyväksi, sillä Jarmo korjaili tarvittaessa hyvin suuntaa ja ennen kaikkea löysi rastit jo kauan ennen kuin minä pystyin niitä näkemään.



Ison Vuorijärven ja Kirvesjärven välissä tuli ehkä minuutin pummi, kun otin varman päälle vasemmalta ja uskoin löytäväni kalastajanpolun Kirvesjärven rannasta. Tarkkasilmäisempi olisi havainnut ihan kartasta, että nimenomaan oikealla puolella olleen Ison Vuorijärven rannassa kulki polku.

Järvien välissä tuli tehtyä toinenkin moka, kun Jarmo jätti kompassin maahan tyhjennystauolla. Ylimääräistä aikaa meni 1,5 minuuttia, mutta alkumatkasta pienet ylimääriset hölkät eivät palon haitanneet.

Itse pudotin pissapaikalle tussin, jonka saimme kuitenkin takaisin, kun takaa tullut pari toi sen Jarmoa odotellessani. Ehdottivat myös, että voisivat kulkea loppumatkankin perässämme, jos vielä tarvitsisimme tarvaroitamme...

Tiepätkän 81:lle hölkkäilimme. Rasti oli erittäin nätissä paikassa kahden järven välissä.



Seuraavalle rastille oli niin pitkä tieosuus, että piti erikseen käskeä itseään suunnistamaan. Olin laittanut kellon piippaamaan puolen tunnin välein ja tunnin kohdalla pistimme sitten tunnollisesti kävelyksi.

Olimme päättäneet syödä aina juoksupätkän jälkeen ja Jarmo taisikin tehdä niin hyvin tunnollisesti. Itselläni annokset olivat vähän pienempiä, joten otin geelin hiukan useammin.

101 löytyi hyvin ja päätimme oikaista tielle metsän kautta. Aluksi maasto oli ihan hyvää, mutta lopussa törmäsimme oikein ihanaan harvennuhakkuurisukkoon. Veikkaan kuitenkin, että oikaisu kannatti silti.



64:lle mennessä hölkkäsimme tiellä muutaman parin ohi. Itse rasti oli kukkulalla, josta aukesi upeat maisemat Siikanevalle. Pian rastin jälkeen pidimme noin 5 minuutin tyhjennys- tankkaustauon.

62:lle oli kiva hölkötellä pitkospuita pitkin. Rastilla piti (sääntöjen vastaisesti) taukoa muutaman vuoden meitä vanhempi pari. He jatkoivat matkaansa meidän leimattuamme, mutta eivät näyttäneet pysyvän perässä, kun jatkoimme hölkkäämistä.



30:lle kiersimme pitkospuita pitkin ja reitti tuntui ihan hyvältä, vaikka ennen rastia kulkenutta polkua ei löytynytkään kunnes sille oli jo turha mennä.

Juostessamme tietä 98:lle huomasimme saman parin, joka näimme 62:lla. Epäilimme heidän kiertäneen itäisempää polkua, mutta kaverit olivatkin menneet avosuon poikki! Se oli hyvä muistutus reitinvalintojen merkityksestä ja ennen kaikkea tärkeä tieto soiden kuivuudesta.



Ennen 98:aa täydensimme vesivarastojamme tien alittaneesta purosta. Nätin kirkasta vettä olisi voinut ehkä ottaa vähän enemmänkin, sillä seuraava mahdollinen vesipaikka oli kaukana ja ilma oli lämmennyt selvästi yli 20:n. Lauantai oli kuitenkin onneksi koko kuukauden (!) ainoa ei-hellepäivä, joten hirvittävän tukalaksi liikunta ei mennyt.

Juomatäydennys vei pari minuuttia, mutta silti hämmästys oli suuri, kun "tuttavaparimme" ilmestyi näköpiiriin juuri, kun löysimme rastin. Miehet olivat taas oikaisseet metsän läpi ja reitti oli nopeampi kuin tievaihtoehtomme, sillä he eivät juosseet ollenkaan.

78:lle piti mennä suunnalla suon poikki, joten ilmoitin liimautuvamme peesiin, koska he näköjään osasivat tämän. Metsämarssi menikin reippaasti ja kaiken lisäksi kompassimies osui tarkelleen haluttuun tienristeykseen. Meillä oli menossa kävelypuolituntinen ja otimme myös sapuskaa repusta, joten metsämiehet pääsivät karkuun tielläkin. Olisin itse hingunnut heidän peesiinsä, mutta viisaampi Jarmo sai höntyilijän pysymään suunnitellussa tahdissa, eihän takana ollut vasta kuin kahdeksasosa kisa-ajasta.

Ensimmäinen pummi

Otimme rastille (78) suunnan tien mutkasta, mutta mäen yläreunan lähestyessä tavoitteena olleesta tornista ei näkynyt merkkiäkään. Otimme suunnassakulun ehkä hieman löysästi, torni nimittäin näkyi jo tuntia aikaisemmin 3 kilometrin päähän suon toiselle puolelle. Olisi siis luullut, että se edes pilkottaisi muutaman sadan metrin päästä. Ei pilkottanut, mutta havaitsimme kaveriemme loittonevan länteen ja kiiruhdimme perään. He olivat kuitenkin käyneet jo rastilla ja me hankimme näin vain lisämetrejä pummiimme.

Seuraavalle rastille (103) päätimme pitää aiemmin suunnitellun tievalintamme, vaikka metsäveikot olivat taas ottaneet suoran reitin. Tiellä oli mukava hölkätä, kun jalka ei vielä painanut eikä matkalla ollut yhtään käyrää. Rastia lähestyttäessä aiheutti pientä hämmennystä se, että maastossa oli ilmiselvä suo, mutta kartassa vain valkoista metsää (tällä sivulla on eri kartat kuin kisassa käytetyt). Käyrät kuitenkin stemmasivat, joten rasti löytyi ihan hyvin. Rastilla tapasimme taas kaverimme, joiden oikoreitti oli tällä kertaa huonompi, koska kokonaan kuivunut lampi aiheutti hämminkiä.

Otimme 102:llekin eri reitin kuin metsäveijot. Tällä kertaa me menimme hieman suorempaa ja veijot kiersivät tien kautta. Rastilla olimme tietysti taas samaan aikaan! Oma avosuotakin hyödyntänyt reittimme oli ihan hyvä, mutta pari matkalle osunutta viidakkopätkää hidastivat kulkua jonkin verran.

91:lle lähdimme soiden kuivuustilanteen oppineina suoraan avosuon yli. Suolla vastaan tulivat Pyrinnön miehet Viitanen ja Heinimäki, jotka sittemmin voittivat 8 tunnin sarjan.



Avosuolla kaverimme vetivät jostain syystä hieman ulkokaarretta, niinpä ehdimme rastille hitaammasta maastoaskeleestamme huolimatta (ja Jarmon haukansilmän ansiosta) minuutin verran aikaisemmin. Tämän jälkeen emme heitä sitten nähneetkään.



50:lle pääsi mukavaa kangasta pitkin melkein koko matkan. Meinasimme alkaa etsiä rastia 200 metriä liian aikaisin, mutta selkeä kallionpää onneksi pysäytti ajoissa. Tämä oli yksi monista paikoista, joissa mittakaava hämäsi odottamaan kohdetta liian aikaisin. Vaikka tiedostimme ongelman, emme pystyneet sitä täysin eliminoimaan.

Juoma alkoi olla lopussa, mutta emme ottaneet vettä 50:ltä vaan ajattelimme katsoa, josko Sarajärvi olisi vähemmän soinen. Ei ollut, mutta vettä siitä oli pakko ottaa.



Veden kauhominen mahdollisimman raikkaasta kohdasta ja puhdistustablettien ja juomajauheiden kanssa pelaaminen vei noin 10 minuuttia ja ylimääräinen kierros vajaat 5 minuuttia.



106:lle mennessä päätimme katsoa, voisiko tie-polkureitin mutkan oikaista. Maasto näytti hyvältä, joten lähdimme oikomaan. Hieman ennen linjaa olleelta harjanteelta alkoi kuitenkin sellainen pusikko, että piti kääntyä häntä koipien välissä takaisin alkuperäiselle reitille.

Rastille vei muuten hyvä ura, mutta sen lopussa oli maa-ampiaispesä. Itse polkaisin siihen ensimmäisenä, joten sain vain yhden piston, mutta Jarmon kimppuun kävi ainakin viisi. Se ei kuitenkaan miehen menoa häirinnyt - tai ainakaan vauhtimme ei hiljentynyt.

52:lle otimme hieman varmemman tuntuisen polkukierron. Polku johti talon pihaan, mutta me kiersimme sen kuuliaisesti pusikoita pitkin.

52:lta tallustelimme pari kilometriä sähkölinjaa pitkin. Meikäläisellä oli vielä 6,5 tunnin kohdalla sen verran hyvin energiaa, että viitsin väistellä sykemittausta häiritsevää linjaa kulkemalla osan matkaa metsän puolella. Välin lopussa piti ylittää märkä avosuo, jossa tossunvarret eivät enää riittäneet. Jarmo taisi pludata vähän enemmänkin.


Tässä kastuttiin

Saimme suosta tarpeeksemme ja otimme 96:lle kiertoreitin kuivempia maita ja tietä pitkin. 90:lle menimme ensin mukavaa pikkupolkua pitkin ja sitten tietä, jossa juoksimme kilometrin.

Huolimatonta kartantäydennystä

Reitti 90:ltä juomarastille (20) oli selkeä, ensin kilometri tietä ja sitten saman verran polkua. Ilma oli alkanut viiletä, joten Sarajärven vesi oli riittänyt ihan hyvin tähän asti, mutta puhdistustableteilla uimahallinmakuiseksi maustettua vettä raikkaampi juoma toki houkutteli.

Tiellä oli aluksi kova nousu, mutta sen jälkeen hölkkäsimme polun risteykseen saakka. Paitsi että risteystä ei löytynyt.

Huomasin kyllä vasemmalta tulevan polun ja tien mutkan, mutta oikealle polku ei näyttänyt jatkuvan. Siirryimme silti metsän puolelle. Siellä ei sitten stemmannut mikään. Tien länsipuolella oli alamäkeä, vaikka kartan mukaan siellä olisi pitänyt olla oja ja ylämäkeä.

Etsimme polkua metsässä hetken ja päättelimme sitten juosseemme sittenkin mutkan ohi Vanhantöllimäelle asti. Vaikka ei maasto näyttänyt kyllä siltäkään. Päätimme joka tapauksessa laskeutua suolle ja seurata mäen laitaa järvelle - sieltä ainakin saisi kiinni. Alkuun suunnat olivat vähän sekaisin, mutta sitten kartta alkoi vastata maastoa.


Suurenna klikkaamalla

Jälkeenpäin gps-reitin perusteella on helppo ymmärtää, että kartassa ollut (uusi) tie oli piirretty hieman väärään paikkaan (ks. alta, kuva kannattaa suurentaa). Tie ei todellakaan kulkenut mutkan jälkeen suon laidassa, vaan mäen päällä. Etsimme siis polkua oikeasta paikasta, mutta emme uskaltaneet lähteneet nousemaan mäkeen, koska kaikki ei ollut kohdallaan.

Kylmää juomaa

Juomarasti 20 oli vanhan maatalon pihassa ja paikalla oli talon väkeä, joista oli selvästikin hauskaa saada eksoottisia vieraista Liettuasta ja ties mistä asti. Kaivon vesi oli todella raikasta ja niin kylmää, että itselleni ehti tulla suorastaan vilu.

Paussin jälkeen hölkkäilimme tietä noin kilometrin ja autoimme kovaan ääneen sijaintiaan ihmetelleitä latvialaisia.

Kulkiessamme suon reunaa 72:lle vastan tuli niin monta sopivaa kiveä, että usko meinasi loppua. Onneksi piste oli sen verran selkeästi suon laidassa, että älysimme jatkaa vain eteenpäin.

Suomarssi

Piirsimme etukäteissuunnitelmaamme 104:lle teitä hyödyntävän reitin, mutta siinä oli niin paljon metsäosuuksia, että vaihdoimme hieman lyhyempään suoreittiin. Se osoittautui erinomaisen hyväksi, varsinkin kun suon laidassa kulki hirvien ura, jota ehkä muutama rogainaajakin oli tallannut. Parin kilometrin suomarssi oli maisemiltaankin kiva. Vasta aivan lopussa tuli vastaan tylsempää pusikkoa.

104 oli taas nätillä paikalla rantakalliolla. 58:lle oli sieltä muuten selkeä reitti, mutta väärin piiretty hakkuun reuna aiheutti ehkä minuutin mittaisen mutkan.

Tie veti puoleensa

58:lta 34:lle olisi voinut olla nopeampaa mennä suota pitkin, mutta päivän alkaessa hämärtyä ja suurimman tetsausinnon hiipuessa valitsimme turvallisen tiereitin. Jaksoimme juosta siinä ihan hyvin, vaikka Jarmon jalkaongelmat alkoivatkin jo hieman vaivata. Oikean metsäänlähtemispaikan löytyminen otti pienen aikansa tiellä ennen 34:ää, mutta mitään virhettä emme saaneet kehitettyä.

Otin tässä vaiheessa (22:53) pienen lampun otsalleni, sillä karttaa ei enää erottanut lukea aukeillakaan. Haukansilmä ei toki vielä tarvinnut lamppua. :)

34:ltä löysimme suhteellisen hyvin vanhalle polunpohjalle, jota pitkin oli helppo marssia keskuspaikalle johtavaa tietä.

Ensimmäiseen kierrokseen kului 11 tuntia ja 13 minuuttia, mikä oli hiukan vähemmän kuin olimme suunnitelleet. Fiilikset olivat tässä vaiheessa erittäin hyvät, vaikka Jarmon jalkavaivat hiukan huolestuttivatkin.



Kuljimme ensimmäisellä kierroksella 57,3 kilometriä eli etenemisvauhtimme oli taukojen kanssa 11:45 min/km tai 5,12 km/h.

Taukoilu on (liian) kivaa

Tiesin viimevuotisen perusteella, miten helposti tauko teltalla venähtää paljon aiottua pidemmäksi. Puhuimme siksi lähtiessä, että pyrimme toimimaan mahdollisimman sähäkästi ja tekemään vain pakollisen. Tavoitteena oli selvitä puolessa tunnissa. Matkan varrella puhe muuttui kolmeksi vartiksi ja lopulta teltoille saavuttuamme sanoin, että ainakaan yli tuntia ei sitten löysäillä.

Taukoon kului lopulta tunti ja viisi minuuttia.

Omalta osaltani venymää aiheutti repun uudelleenpakkaus ja tarkka kirjanpito käytetyistä ja toiselle kierrokselle mukaan otetuista tarvikkeista. Jarmo puolestaan tankkasi perusteellisesti hash housella, jotta omat eväät riittäisivät kakkoskierrokselle.

Lisäksi sekoitimme urheilujuomat, asensimme otsalamput ja vaihdoimme vaatteita. Itse vaihdoin vain paidan, koska sukkaratkaisuni (varvassukat alla ja kompressiosukat päällä) tuntui vielä siinä vaiheessa niin hyvältä. Virhe. Olisi ehdottomasti pitänyt kuivata ja rasvata jalat ja vaihtaa kuivat sukat. Jarmo tekikin niin (rasvausta lukuunottamatta), mutta se taisi olla jo myöhäistä tai sitten niillä kengillä rakot eivät olisi olleet mitenkään vältettävissä.

Yösuunnistuksen alkeet

Ensimmäinen yörasti (43) ei ollut mitenkään paha, mutta niin vain onnistuimme pummaamaan sitä viisi minuuttia. Metsässä oli nyt pilkkopimeää ja harhauduimme suunnasta sata metriä ennen rastia, kun lähdimme seuraamaan väärää ojaa.



94:lle oli tarkoitus mennä vähän matkaa tietä ja seurata sitten reilut puoli kilometriä ojaa isommalle tielle. Juuri ennen ojaa pikkutieltä haarautui kuitenkin uusi tienpätkä niin mukavaan suuntaan, että päätimme kokeilla sitä.

Tie ei jatkunut pitkälle, mutta sen päässä oli kuin pommilla tasoitettu tuore hakkuuaukko, jolla oli niin hyvä kulkea, että valinta oli varmasti hyvä. Toki jouduimme vielä ennen tietä sukeltamaan tiehikköön, ylittämään suon ja taistelemaan vattupuskassa muutama sata metriä.

Imaginäärinen tie

Seuraavalle rastille johtavaan ojanotkoon piti päästä pikkutieltä erkanevaa metsätietä pitkin, mutta emme löytäneet tienhaaraa. Kävimme risteyskohdassa katsomassa metsän puolellakin, että olisiko siellä mitään tien näköistä, mutta ei ollut. Kävin myös varmistamassa, ettemme olleet menneet ohi, mutta tienhaaraa ei vain löytynyt.

Olimme varsin vakuuttuneita, että olemme oikeassa paikassa. Mutta kun karttaan selvästi piirrettyä tietä ei näkynyt, niin emme uskaltaneet lähteä laskeutumaan ojanotkoon, koska jos sittenkin olisimme väärässä paikassa, niin sittenpä vasta hukkaan joutuisimme.

Jatkoimme tietä eteenpäin ajatuksella ottaa itsemme kiinni ja suunnata sitten kohti ojanotkoa. Kahden ojan jälkeen oli selvää, että olimme oikealla tiellä ja lähdimme seuraamaan ojaa kohti isoa notkelmaa. Maasto oli niin pusikkoista, että kätevintä oli kulkea ojan pohjalla, joka oli enimmäkseen kuiva ja vain osittain pusikkoinen.


Suurenna klikkaamalla

Lähes 400 metrin marssi ojan pohjalla tiukan pusikon keskellä pilkkopimeässä oli oikeastaan aika hauska tai ainakin eksoottinen. Ojan jälkeen oli edessä vielä laskeutuminen alas kivikkopusikkorinnettä ja saman lajin ojanotkon seuraamista rastille.

Tiellä arpomiseen ja kiertoreittiin hukkaantui gps:n mukaan melko tarkkaan 10 minuttia. Yöllä pummi tuntui paljon isommalta.

Palaaminen samaa reittiä ei houkutellut yhtään, joten Jarmo keksi hyvän valinnan jyrkänteen yli hieman lähempänä olevalle metsätielle. Puolen tunnin puskaraaston jälkeen oli ihanaa päästä tielle. Saimme jolkotella sitä jopa 2,5 kilsaa, ennen kuin piti taas sukeltaa pusikkoon.

73 oli sijoitettu varmaankin jonain vuodenaikana ihan komealta näyttävän puron varteen, mutta nyt koko purolaakso tuntui vain viheliäiseltä kivikolta. Itse saatoin vielä pomppia kiveltä kivelle suhteellisen kevyesti, mutta Jarmon jaloilla siinä notkelmassa ei varmasti ollut kivaa.

Tien päällä

Pusikoista oli viimeistään nyt saatu tarpeeksi, joten suuntasimme 73:lta mahdollisimman mukavaa reittiä tielle. Suoraan länteen kulkien olisi voinut päästä vähän nopeammin, mutta yhtä hyvin siellä olisi myös voinut olla ennen näkemättömän hirveää rytöä, niinpä koukkasimme pohjoisen kautta.

Vasen polveni oli alkanut oireilla jo edellisellä tiepätkällä ja nyt se alkoi vaivata enemmän. Seuraavalle rastille oli lähes 4 km tietä, mutta pystyimme hölkkäämään suuren osan sitä, kun kävelimme kaikki ylämäet ja vähän muulloinkin.



Seuraava rasti sijaitsi vuoden 2008 Jukola-kartalla paikassa, josta noin sadan metrin päästä olin silloin juossut. Lähellä tietä sijainnut lippu löytyi helposti ja otimme mukavan koodin kunniaksi muutaman foton.



Taivas alkoi selvästi valjeta, mutta kartanlukuun tarvittiin vielä lamppua. Ja kyllä sitä metsässä muutenkin mielellään käytti. 67:lle kiersimme ison mutkan tietä pitkin, mutta se oli varmasti viisaampaa kuin suoraan tetsaaminen. Emme olleet nähneet ketään keskuspaikalta lähdön jälkeen, mutta tälle rastille tuli joku porukka heti meidän jälkeemme ja palatessamme samaa tietä tuli vastaan kaksikin paria.



95:lle olisi löytynyt suorempikin reitti, mutta valitsimme sellaisen, jolla pääsi tietä mahdollisimman lähelle. Ei huvittanut pummata yhtään ylimääräistä metriä. Rasti löytyi hyvin, mutta lähes neljän kilometrin tieosuus meni lähes kokonaan kävellen.

Ukkonen ohitti

Neljän aikoihin alkoi kuulua ukkosen jyrinää. Rintama lähestyi mutta ei lopulta tullut aivan kohdalle. Enokunnan tielle päästyämme alkoi kuitenkin sataa kunnolla, joten puimme takit päälle.

95:ltä lähdettäessä oli pakko tetsata metsän puolella vajaa kilometri, joka sisälsi kaikki maaston haasteet yhteen koottuna: ensin pieni pätkä tiheää taimikkoa, sitten ojan pohjalla niin pitkään kunnes sielläkin oli läpipääsemätöntä puskaa. Sitten muutama mutka risukkoisessa koivupusikossa, parin tieheikkköojan ylitys (josta yksi turhaan, koska harhauduimme suunnasta) ja lopuksi kaikkien harvennusjätemaiden äiti, rinne täpötäynnä sikin sokin kadettua pusikkoa.

40 sijaitsi oikein nätillä paikalla joutsenparin vartioimassa niemenkärjessä. 17. tunnin täyttyessä alkoi meikäläisenkin meno ja hymy hyytyä. Jalkapohjiin oli selvästi muodostumassa kunnon rakot, joten pystyin pian ymmärtämään Jarmon tuskia. Päätimme pitää tilannearvioin seuraavalla juomarastilla, mutta oli jo selvää, että pitkä lenkki 65:lle ja erityisesti 107:lle jää tekemättä.

Yllätyskaivo

23:lle pääsi pientä polkua pitkin ja marssimme sitä jo aika hiljaisina poikina mutta vielä kuitenkin ihan kohtuullista vauhtia. Rastilta piti saada tuoretta vettä, mutta kauhaisu kaivosta toi niin ruskeaa lientä, että preferoimme viereisen järven antia Puritabseilla höystettyinä.

Sade ei kestänyt tuntia pidempään, mutta ehdin silti kastua läpimäräksi, koska vettähylkivä takkini lopetti hylkimisen noin 10 minuutissa. Onneksi repussa oli kuiva vaihtopaita, joka auttoi huomattavasti nyt, kun vauhti alkoi selvästi hiipua.

Päätimme oikaista 23:lta suoraan 53:lle ja katsoa siellä, ehtisimmekö ottaa vielä 100:n ja 105:n. Joka tapauksessa voisimme lopussa hakea 32:n ja 70:n.

Isolle tielle tultuamme pystyin ottamaan vielä pienen spurtin saadakseni rasvaustaukoni aikana edelle ehtineen Jarmon kiinni. Ne olivatkin sitten reissun viimeiset juoksuaskeleet.


20 tunnin jälkeen ei enää hymyilyttänyt.

53:lta lähtiessämme oli päivänselvää, että molempia satasia ei haettaisi. Elättelin vielä pientä toivoa 105:stä, mutta sen pitkät metsäpätkät houkuttelivat joka askeleella yhä vähemmän ja niinpä sitkuttelimme suoraan 71:lle. Mittasimme vauhtimme tiellä ja sen perusteella (reilut 12 min/km) ehtisimme loput rastit suorastaan kevyesti.

Kevyeksi ei kuitenkaan voi kutsua sitä raahustamista, joksi eteneminen 71:n jälkeen meni. Vielä kun tötöilin 32:n pusikossa pari minuuttia ylimääräistä, niin pian oli jo melkein kiire.


Ihanaa - viimeinen rasti!

Keräsimme 70:n ja 66:n aika zombeina ja ehdimme lopulta maaliin noin 20 minuuttia ennen määräaikaa. Lopussa vetovastuu oli selvästi Jarmolla, kun jalkavaivojen lisäksi oma taistelutahtonikin alkoi hiipua.

Maalissa olo oli aika tyhjä, vaikka suhteellisen onnistunut suoritus tuntuikin hyvältä.

Päällimmäisin tunne oli kuitenkin pakottavat jalat. En uskaltanut edes ottaa kenkiä pois jaloista, koska pelkäsin rakkojen puhjenneen, enkä uskonut saavani tungettua turvonneita käpäliä enää takaisin mihinkään kenkiin.



Oloa kohensi iloinen yllätystieto veteraanisarjan kolmannesta sijasta. Yhteistuloksissa olimme yhdeksäs 50 joukkueesta.

Toisella kierroksella matkaa kertyi 48,0 kilometriä eli etenemisvauhtimme oli taukojen kanssa 14:10 min/km tai 4,25 km/h.



Koko reissun lukemiksi tuli 105,3 km ja 23:38. Aikaan sisältyy tunnin ja viiden minuutin huoltotauko sekä pummia reilut 35 minuuttia. Molemmat yli 10 minuutin mokat liittyivät kartan virheisiin, joten puhtaasti omia virheitä kertyi vain vartin verran, mikä on ihan tyydyttävästi vuorokauden kisassa 1:40 000 -kartalla.

Tuntui todella hyvältä rikkoa satasen haamuraja, joka oli yksi reissun tavoitteista.

Reittisuunnitelmamme osoittautui myös ihan hyväksi, emmekä kumpikaan keksineet mitään ainakaan radikaalisti parempaa mallia. Ilman jalkavaivoja, kartan virheitä ja nopeammalla tauolla olisimme ehtineet kulkea suunnitellun ainakin suurin piirtein. Eikä toteutunut lyhennetty versiokaan mikään huono ollut.

Jälkihoito

Tältä näytti samoissa tossuissa 1,5 vuorokautta virunut jalka:



Päkiän kohdalla oleva löysä alue on yhtä isoa rakkoa. Lisäksi niitä oli myös nilkan molemmilla sivustoilla, isovarpaan alla, nimettömän ja keskivarpaan päissä sekä pikkuvarpaan alla.

Lisää tätä!

Rakkojen takia en voinut kävellä kahteen päivään kuin jalan ulkosyrjillä. Yksikään rakko ei ollut hankautunut kokonaan auki, joten ne paranivat mukavasti viikossa.

Rakkoja lukuunottamassa kisasta tuli vain pieni polvivaiva (tai vanha juoksijan polvi kipeytyi). Pystyin juoksemaan viikon päästä ihan hyvin, mutta tunnin jälkeen polvi alkoi taas vaivata.

Muita vammoja ei tiettävästi tullut, ellei siksi voi laskea halua päästä tekemään tätä samaa mahdollisimman pian uudestaan!

VARUSTELISTA

1. Päällä lähtiessä

• varvassukat Lizard (valkoiset 4 Runnersista)
• kompressiosukat X-Action (mustat 4 Runnersista)
• suunnistustrikoot (kirkkaansiniset)
• alushousut Adidas TechFit (valkoiset)
• pitkähihainen paita Salomon ActiLite-paita (musta)
• lippis Kavu
• sykevyö FRWD
• sykemittari Polar Accurex II

2. Repussa lähtiessä

• wc-paperia
• hyttys-roll-on Aco
• avaruushuopa Asaklitt (Claes Ohlssonilta)
• laastareita
• rakkosuojia Compeed
• vaseliini
• närästyslääke 12 kpl Rennie
• huulirasva 3 kpl
• rasva Ceridal
• vedenpuhdistustabletti 2x25 kpl Micropur Forte
• ilmastointiteippiä
• vedenkestävä tussi 2 kpl
• kokoontaitettava muki
• hikinauha
• rillit kotelossa
• kamera Panasonic Lumix DMC FX-35
• gps-tallennin
• otsalamppu Petzl Tikka XP
• varapatterit lamppuun 3 kpl AAA
  
  
• liner-sukat
• juoksusukat Lidl
• lentosukan sääriosat
• ohut fleece-pipo Jack Wolfskin
• silkkihanskat
• verkkoaluspaita Löffler
• pitkähihainen polypropyleenialuspaita
• takki Haglöfs Aero Windstopper 440 g

• reppu Haglöfs Endurance 12 l 660 g
• lisätasku olkahihnassa RaidLight Rubbish bag
• lisätasku olkahihnassa Deuter-kamerapussi
• lisätasku rintahihnassa Jack Wolfskin Phone Case XS
• lisätasku lantiohihnassa Salomon Custom Zipped Pocket
• haka lantiotaskun kiinnittämiseksi
• repussa RaidLight Endunrance pouch
• vedenpitävä kuljetuspussi Tatonka Stausack M
  
  
• juomapullo 0,5 l Nike VETTÄ
• juomapullo 1 l Intersport VETTÄ
• juomapullo 1 l Intersport Active Sport mustaherukka -URHEILUJUOMAA
  
  
• urheilujuomajauhe 4 dl (2 x Minigrip mini) Active Sport mustaherukka (2 l valmista juomaa)
• energiapatukka Gutzy Energy Bar 2 kpl 55 g
• energiapatukka Gutzy Recovery Bar 55 g
• suklaapatukka Fazerin sininen 2 kpl 38 g
• suklaapatukka Snickers 51 g
• geeli Dexal 30 g
• geeli PowerBar 3 kpl 41 g
• glukoosipastillit Siripiri 40 g
• ruispalat 3 paria voilla juustolla ja kolmella meetwurstiviipaleella
• salmiakki

Jarmolla yhteisvarusteita:

• sideharso
• urheiluteippi
• puhelin

3. Ensimmäisellä kierroksella käytetty ravinto

• urheilujuomajauhe 6 dl
• energiapatukka Gutzy Energy Bar 2 kpl
• suklaapatukka Fazerin sininen
• geeli Dexal 6 kpl
• geeli PowerBar 1 kpl
• Siripiri 0,2 kpl
• ruispalat 3 paria

4. Hash housella puolessa välissä syöty

• kuumaa mehua 4 dl
• paahtoleipiä 3 kpl suolakurkku, juusto

5. Toiselle kierrokselle vaihdettu
PÄÄLLE Haltin pitkähihainen harmaa urheilualuspaita + Löfflerin valkoinen verkkopaita
REPPUUN Craftin paksuhko musta pitkähihainen välikerrospaita

RAVINTO:

• urheilujuomajauhe 4 dl (2 x Minigrip mini) Active Sport mustaherukka (2 l valmista juomaa)
• energiapatukka PowerBar 41 g
• energiapatukka Gutzy Recovery Bar 55 g
• geeli Dexal 5 kpl
• geeli PowerBar 4 kpl
• pellavalaku 100 g
• suklaapatukka Snickers 51 g
• ruispalat 3 paria voilla juustolla ja kolmella meetwurstiviipaleella

6. Toisella kierroksella käytetty ravinto

• urheilujuomajauhe 4 dl
• energiapatukka PowerBar 0,3 kpl
• energiapatukka Gutzy Recovery Bar 0,5 kpl
• geeli Dexal 3 kpl
• geeli PowerBar 1 kpl
• pellavalaku 100 g
• suklaapatukka Snickers 51 g
• Siripiri 0,2 kpl
• ruispalat 3 paria

+ Jarmolta ainakin puolet Pringles-purkista

7. Huomioita

• Vedenpuhdistustableteille oli käyttöä, saivat tosin veden maistumaan uimahallille.
• Ensimmäisellä kierroksella ei ollut kovin suuri hinku suolaiseen (söin toki metuleivät), mutta toisella kierroksella Pringles jo himotti.
• Active Sport oli varsin ok urheilujuomaa (hammas- ja mahaystävällistä koska ei hapanta!)
• Patukat eivät maistuneet ollenkaan hyvältä, toisella kierroksella suorastaan pahalta. Geelit olivat ok.
• Huulten ympärys punottui pahasti. Selvitettävä, olivatko syynä patukat, geelit vai huulirasva (joka kyllä tuntui hyvältä).

Linkkejä

• Retki-Rogaining 2010, tulokset, väliajat
• Voittajajoukkue Team Garminin kisaraportti
• Endurancen raportti
• Virolaispari ___:n raportti
• Lahnuksen retkeilijöiden (8 h) raportti
• Hönöjen (8 h) raportti
• Kommentit Juoksufoorumin Rogaining-ketjussa