Vaarojen ultra 2011 [1/4]

[Tämä juttu on jaettu neljään osaan, jotta upotettujen videoiden latautuminen ei kestäisi kohtuuttoman kauan. Nytkin se voi kestää jonkin aikaa.

Tarina jäi kirjoittamatta kisan jälkeen, mutta saatan vielä joskus laittaa tänne ylös, mitä keikasta muistan.]

Ikolanaho 2,7 km

Alamäki Ikolanaholta tielle 3,3 km

Jauholanvaaran maisemapaikka 9,5 km

Vesistönylitys Sikosalmessa 17 km

Meinattiin upota


Jatkuu: Osa 2/4

Vaarojen ultra 2011 [2/4]

Ryläys huiputettu ensimmäisen kerran


Tiellä juomapaikan jälkeen


Laskettelurinteellä


Satamassa ennen loppunousua


Ensimmäisen kierroksen maalisssa 43 km



Jatkuu: Osa 3/4

Vaarojen ultra 2011 [3/4]

Toiselle kierrokselle


Rankkaa


Toisen kierroksen vesistönylitys


Sammakkovaaralla



Jatkuu: Osa 4/4

Vaarojen ultra 2011 [4/4]

Ryläyksen pitkospuilla


Pimeä tuli


Lakonista kommentointia lopussa


Maalissa. 86 km takana.

Retki-Rogaining 2011

Aamulla ei hyvältä näyttänyt. Ulkona satoi ja päätä särki. En ollut nukkunut kunnolla, kunto oli huonompi ja paino korkeampi kuin viime vuonna.

Oikeastaan ainoa tärkeä asia rogainingin viimeisen viikon valmistautumisessa on nukkua hyvin. Sekään ei ollut onnistunut.

Jotain hyvääkin oli. Kokemukset viime vuoden lenkistä antoivat monenlaista varmuutta ja helpottivat varustevalintoja. Jarmo oli myös selvästi paremmassa kunnossa (mikä ei tosin rajoittanut menoa viimeksikään).

Olisin silti saattanut heivata viime hetkellä, jos viimevuotisen Vaarojen maratonin kokemukset eivät olisi olleet tuoreessa muistissa. Silloinhan onnistuin ihmeellisen hyvin poikkeuksellisen huonosta lähtötuntumasta huolimatta.

Yritin pitää heikot fiilikset sisällä, mutta en tiedä onnistuinko ihan täysin. Jarmo oli onneksi oma optimistinen itsensä.

Rauhallinen kiire

Majoituimme sisätiloissa urheiluopistolla, mikä helpotti valmisteluja aika lailla teltassa puljaamiseen verrattuna. Tavoitteena oli laittaa kaikki varusteet täysin valmiiksi illalla, mutta jätin silti kenkien säätämisen aamun, koska huomasin unohduksen pantuani maaten.

Aamulla leikkasin sitten heti jalkojen rasvauksen jälkeen (kompressiosukat jalkaan asap) tossujen kantojen yläosat pois, etteivät ne hankaisi koko kevään vaivannutta akillesjännettä. Akilles olikin reissun suurin jännityksen aihe. Se voisi katkaista matkanteon täysin vaikka kolmen tunnin jälkeen, jos huonosti kävisi.

Meikäläisellä oli selvästi enemmän kaikenlaista pikkusäätöä, joten Jarmo haki kartat selvitettyään että suunnittelu oli sallittua "hotelli"huoneessakin.

Mukavuudenhalua reittisuunnittelussa

Olimme jo etukäteen päättäneet, että käytämme tänäkin vuonna kahden lenkin taktiikkaa. Oli paljon helpompi käyttää samaa mallia kuin edelliskerralla, vaikka huoltotauko keskuspaikalla tarkoittaakin aina jonkin verran ylimääräistä matkaa sekä riskiä joutua yösuunnistamaan pikkulampulla.

Tutun taktiikan ansiosta oli helpompi tehdä ravinto- ja varustevalinnat ja repuista tuli kevyempiä.

Huomasimme toki heti, että tänä vuonna yhden kierroksen reitti olisi ollut selkeästi parempi. Mukavuudenhalu ja varovaisuus voitti, ja päätimme tehdä noin 48:n ja 40:n kilometrin lenkit. Todellisuudessa kartalta nopeasti mitatuista lenkeistä kertyisi yhteensä hieman yli 100 kilometriä, mikä oli alun alkaenkin tavoitteemme, satanen pitäisi taas rikkoa.

Katsoimme molemmille lenkeille ennen kaikkea pidennysmahdollisuuksia mutta myös muutaman mahdollisen oion.

Ehdimme lähtöpaikalle kunniallisessa ajassa ja saimme otettua perinteiset starttikuvat ja vaihdettua vähän kuulumisia tuttujen kanssa.

Kävelystä juoksuksi

Lähtöluvan tultua koukkasimme ensin mallikartalle, jonka tsekkaaminen oli unohtunut. Normaaliin tapaan kartta oli osin puutteellinen, joten muutosten huomioiminen voisi auttaa paljonkin.

Mallikartassa ei ollut ihmeitä ja ylimääräistä aikaa kului vain kymmeniä sekunteja. Olimme päättäneet edetä viimevuotiseen tapaan rytmillä 30 minuuttia kävelyä, 30 minuttia juoksua. Ylämäet ja metsäosuudet käveltäisiin aina.

Ensimmäinen sykli oli kävelyä, jotta akillekseni ehtisi lämmetä. Tuntui kuitenkin hassulta kävellä hyvävoimaisena asfalttitietä, joten pistimme hölkäksi melkein heti. Akilles muistutteli pian olemassaolostaan ja molempiin polviinkin sattui vähän. En antanut sen haitata ja kivut häipyivät ensimmäisen tunnin kuluessa.

Rasteja

Ensimmäisenä otimme 22:n, joka löytyi vaivattomasti, kun rastilla jonottaneet näkyivät avoimeksi hakatussa metsässä pitkälle. Seuraavalle (65) edessä oli poikkeuksellisen pitkä neljän kilometrin asfalttipätkä. Onneksi maasto tien ympärillä oli ihan kivaa ja kevyt hölkkä kulki mukavasti. Oikaisimme rastille kangasta pitkin ja puolen minuutin voitto edellä menneeseen pariin tuotti kohtuuttomasti tyydytystä (ainakin meikäläiselle).

94 oli lähellä ja helppo, eikä 34:kään tuottanut vaikeuksia vaikka kartan käyräkuvaus oli summittainen. 104:lle piti ensin tetsata hiukan hankalassakin pusikossa, mikä ei kuitenkaan ollut yhtään mitään verrattuna viime vuoden hämäläisviidakoihin. Rastin otimme tyylikkäästi käyräsuunnistuksella ja tunnelma alkoi nousta, kun perässä tullut pari jäi kiertoreitillään.

61:lle oli montakin vaihtoehtoa. Palasimme aluksi omia jälkiämme, oikaisimme sitten suunnalla kankaan yli täsmälleen oikeaan tienristeykseen ja nousimme lopuksi kalliolle, jossa pitikin olla tarkkana, koska piste oli yksinäinen kivi. Varovaisuus kannatti ja kuusten taakse piilotettu rasti löytyi aivan sukkana. Olimme selvästikin ylivertaisia suunnistajia. Tänään ei pummattaisi!

49:lle mentiin ensin hengästyttävän (vain kuvainnollisesti) nautinnollista raaseporilaiskalliota ja sitten sukellettiin reissun ensimmäiseen hirvikärpästaimikkoon. Taimikossa tietä etsiskellessä tuli ehkä 20 sekuntin pummi, mikä noteeraaminen vain korosti täydellisyyttämme suunnistajina.

Rastin jälkeen hölkättiin kilsa Ruukki golfin kentän poikki, mikä sai Jarmon swingikäden välittömästi vipattammaan. Pahempia oireita tuosta vakavasta vanhuusiän sairaudesta ei onneksi ilmaantunut.

Tilannekatsaus

Rogainingissa on tärkeää merkitä karttaan väliaika- tai matkapisteitä, jotta pystyy matkan aikana arvioimaan etenemisvauhdin mahdollisimman helposti ja tekemään päätöksiä reittimuutoksista. Huomasin jo alkumatkasta, että väliaikapaikkojen merkkaus oli unohtunut. Onneksi muistin, että junanradan alituksessa oli 18 km:n viiva.

Aikaa oli kulunut vain 2:40 ja olimme 48 km:n kierroksesta olis

--- KESKEN ---

[Tarkoitus on lisätä kuvat täydentää tämäkin tarina jossain vaiheessa...]